Suvannon Maatila on posiolainen Aberdeen anguksen kasvatukseen keskittynyt luomuemolehmätila, jonka tavoitteena on eläinten hyvinvointiin panostaminen ja laadukkaan suomalaisen luomuruoan tuottaminen.
Kasvatamme pohjoisen olosuhteisiin soveltuvia Aberdeen angus -rotuisia nautoja. Vuonna 2021 aloitimme Black angus -naudanlihan myynnin suoraan tilalta. Syksyllä 2025 saimme lihalle luomustatuksen. Myymme vain omalla luomutilallamme syntyneen ja kasvaneen naudan lihaa, joten tiedämme sen koko elinkaaren.
Angukset menestyvät ympäri vuoden nurmiruokinnalla – kesäisin Jaksamon luomulaitumilla. Angus on erityisen hyvä korsirehun käyttäjä, joten tarjoamme luomuviljaa vain vasikoille noin 6 kuukauden ikään saakka.
Parhaiten saat toivomasi tuotteet tekemällä varauksen ennakkoon. Ota yhteyttä puhelimitse, sähköpostilla tai somekanavien kautta milloin vain!
Suvannon Maatila sai alkunsa posiolaislähtöisen nuoren pariskunnan toteuttaessa haaveensa ja alkaessa karjatalousyrittäjiksi tammikuussa 2020 sukupolvenvaihdoksen myötä. Tila sijaitsee Posiolla, pienessä Jaksamon kylässä.
Tuottajalla ei ole vielä tiedotteita.
Profiilitietoja ylläpitää tuottaja itse. Jos sinulla on kysymyksiä tiedoista, ota yhteyttä suoraan tuottajaan.
Yhdistämme lähiruoan ystävät ja tuottajat. Rakennamme Suomen kattavinta lähiruokapalvelua, joka tekee paikallisen ruoan löytämisestä helppoa ja läpinäkyvää.
© Lahituottajat.fi 2025 | Kaikki oikeudet pidätetään.